tiistai 22. huhtikuuta 2014

Y-O-U (Byron Bay)



Eli kaksi viikkoa pyörähtänyt Byron Baylla, muutama päivä jäljellä ja toivon ettei loppua tulisi lainkaan. Päiväni kuluvat useinmiten hollantilaisen Sallyn kanssa, jonka tapasin Fraser Islandilla aikanaan. Edelliset päivät vietin myös tanskalaisten ystävien ja ystävättärien kanssa, joiden seurassa nautin ilmaisesta viinistä Mission Beachilla. Sunnuntaina koin vaikeimmat hyvästini tähän mennessä sanoessani heille heipat, koska vietimme uskomattomia hetkiä yhdessä enkä usko löytäväni itseäni Tanskasta lähiaikoina. En tiedä, mitä siitä tulee Sallyn kanssa, koska olemme jatkuvasti yhdessä. Vielä muutamat päivät aikaa! Murehditaan sitä myöhemmin.


Byronin meininkiä on vaikea kuvitella käymättä täällä. Pieni kylä, 5000 asukasta, reppureissaajien mekka.
Byron tunnetaan hippikylänä, joka näkyy vahvasti katukuvassa. Ihmiset elävät ilman kenkiä, soittavat kitaraa, tekevät taidetta kaduilla, surffaavat. Täällä ihmiset saavat olla juuri sellaisia kuin haluavat eikä stressata, mitä muut ajattelevat. Miten tätä voisi kuvailla oikeutetusti?

Kaverini, brasialainen Rodrigo, on asunut Byronilla nyt kolme vuotta. Hän ei tosin omista asuntoa eikä liiakseen materiaalia. Ei nuku hostelleissa, ei omista suihkua tai vessaa. Hän on aikanaan ostanut minibussin ja rakennuttanut sen sisälle sängyn ja pienen sohvan sekä liittänyt mukaan jääkaapin. Tavaroina kasa vaatteita, hammasharja, passi ja kaksi kitaraa. Rodrigolla ei ole töitä, hän esiintyy kaduilla ja baareissa kitaransa kanssa. On muuten uskomaton laulaja. (tsekatkaa Rodrigo Cassiano Spotifysta!) Niin mahtava elämäntyyli. Tätä on Byron Bay rakkaat ystävät. Ja miehillähän on parrat ja pitkät hiukset. Ainiin ja tietty hyvät surffikropat ja tatskoja. Olkaa hyvä naiset: seotkaa.

Jokaisen täytyisi viettää 2 viikkoa Byronilla. Ennakkoluulot muita kohtaan katoaisivat ja jos ei katoaisi -- ainakin vähentyisivät.

Itse henkilökohtaisesti rakastan tanssia yhtäkkisesti kadulla, jutella henkeviä uusien ihmisten kanssa, olla kaksi viikkoa ilman kenkiä, sählätä Sallyn kanssa, nauttia lämmöstä, lähteä baariin meikittä ja biitsivaatteissa, olla välittämättä muiden mielipiteistä ja elää elämäni parasta aikaa syöden sushia ja kasvisruokaa. (Jossu sä kuulut tänne)
Byron on tehnyt ihmeitä mun ajatusmaailmalle. Musta ei ole muodustunut hippiä, mutta osaan arvostaa asioita enemmän. Kävelin ennen aivan silmät kiinni. En osannut nauttia elämän pienistä, mutta tärkeistä, asioista. Ehkä olisin osannut, mutten koskaan edes ymmärtänyt yrittää. Melkein 8 kuukauden matkailuhehkutuksen jälkeen haluan omistaa yhden tekstin ainoastaan niille, jotka ovat jääneet vähemmälle huomiolle. Ehkä juuri sinulle.

Sinä, jonka ansiosta olen olemassa
Sinä, jonka kanssa olen tapellut ollessani 4 vuotta nuorempi
Sinä, jonka kanssa olen jakanut kaiken
Sinä, jonka kanssa vietin koko ala-asteaikana käyden Siltakadun kioskilla
Sinä, jonka kanssa perustin bändin, vaikkemme osanneet soittaa saatika laulaa
Sinä, joka olet aina apunani
Sinä, jonka kanssa voitin, hävisin ja taistelin tekonurmikentällä
Sinä, jonka kanssa join ensimmäisen humalani
Sinä, jonka kanssa olemme sielunsiskoja
Sinä, jonka kanssa salaa joimme Jamesonia saunassa (sekoitettuna Fantaan,hyi)
Sinä, jonka kanssa en tiedä pitäisikö itkeä vai nauraa
Sinä, joka oksensit päälleni rautatieasemalla
Sinä, jonka kanssa jaan jokaisen salaisuuden
Sinä, jonka kanssa olen syönyt kilpaa
Sinä, jonka kanssa sain olla totaalinen pissis
Sinä, joka laitoit mut aina maalivahdiksi pihaleikeissä
Sinä, joka naurat tyhmyydelleni
Sinä, jonka kanssa olen katsonut kaikki Harry Potterit putkeen
Sinä, jonka kanssa olemme leikkineet leikkimökissä
Sinä, jonka kanssa olemme pelleilleet asuntolassa
Sinä, jonka kanssa olen matkustanut
Sinä, jonka kanssa menin baariin alaikäisenä
Sinä, jonka kanssa valvoin kokonaisen yön
Sinä, jolle olen suuttunut hävitessäni sulkapallossa
Sinä, joka olet seurannut kehitystäni ja kasvua syntymästä asti
Sinä, jonka rumia kuvia tietokoneeni on täynnä
Sinä, joka näit pelleilyni yhteiskuntaopin tunnilla
Sinä, joka pelleilit kanssani
Sinä, jonka kanssa puhun päivittäin
Sinä, jonka hiuksia olen pidellyt lauantai-iltana
Sinä, joka olet pidellyt omiani keskiviikkoiltana
Sinä, joka muutit kauas pois
Sinä, joka olet ikuisesti paras ystäväni
Sinä, jonka jätin odottamaan
Sinä, jonka kanssa lauloin Nylon Beatia
Sinä, joka peität suuni alkaessani laulamaan
Sinä, jonka vitseille nauran taukoamatta
Sinä, jonka kanssa olemme kasvaneet yhdessä
Sinä, jolla on kaksi vasenta jalkaa
Sinä, jonka päiväkirjaa luin salaa katuen
Sinä, jonka kanssa koin Kisakallion
Sinä, jonka viereltä en halua koskaan poistua
Sinä, jonka kanssa saan laulaa One Directionia häpeämättä
Sinä, jonka kanssa kävelin jokainen aamu kouluun
Sinä, jonka kanssa pidimme mykkäkoulua
Sinä, jonka kanssa kolaroin pyörillä
Sinä, joka olet sarkastinen
Sinä, joka et tiedä mitä sarkasmi on
Sinä, jolta kuulen parhaimmat juorut
Sinä, jonka kanssa ihastuimme samoihin poikiin ala-asteella
Sinä, jonka kanssa erkanimme
Sinä, jonka kanssa haluan viettää koko loppuelämäni

Sinä, joka olet kaukana, mutta niin lähellä jokaikinen päivä.

Minä, joka haluan kiittää juuri sinua,

Mira

Ja kyllä mulla on ikävä sinua. Pitänee aloittaa uusi blogi koskien Teitä. Ehkä alan reppureissaamaan Hyvinkäällä. Ken tietää. Kuitenkin ennen kuin innostut varaamaan junamatkasi Hyvinkäälle, lentolippusi Kambodžaan tai erehdyt ostamaan upouuden rinkan Intersportista, huomenna kerron kaikki reppureissauksen likaiset faktat.





perjantai 18. huhtikuuta 2014

Chasing Queenstown, New Zealand



Viikko vierähti Queenstownissa, Uudessa-Seelannissa. Rakastan Taru Sormusten Herrasta -trilogiaa sekä Hobittia, joten toiveeni Uudesta-Seelannista heräsi jo pienenä tyttönä ja vihdoin sain itseni paikan päälle.

Älkää odottako multa hyviä matkavinkkejä. En siis kiertänyt tässä henkeäsalpaavan kauniissa maassa, vaan ainoastaan käväisin siellä.

Lentomatka oli yhtä sähläystä. Menin Melbournen lentokentälle hyvissä ajoin ja olin luovuttamassa matkatavaroitani, kunnes virkailijatäti väitti, ettei rakas 14 kilon rinkkani voinut sisältyä lentolipun hintaan, vaikka lipussa luki niin mustaa valkoisella. Sisältää matkatavarat. Luggage included. Samma på Svenska. Käppäilin turhautuneena asiakaspalvelutiskille ja sama jorina jatkui. Kinastelimme asiasta noin kymmenisen minuuttia, kunnes luovutin, maksoin 80 dollarin lisämatkatavaramaksun ja sain ohjeekseni ottaa yhteyttä asiakaspalvelukeskukseen. Nojoo, elämä jatkuu eikä kirjastotädin näköinen rouva voinut asialle mitään. Deal with it, Mira.
Seuraavaksi lähdin kohti lähtöporttia, joka vaihtui jatkuvasti, joten juoksimme kilpaa ympäri lentokenttää. Vihdoin neljän eri portin jälkeen olimme pääsemässä koneeseen, kunnes koneessa olikin jotain vikaa. Okei. Vaihtakoot vaan mun puolesta ehjään, en ihan ensimmäisenä haluaisi istua koneessa, joka suottaapi pysyä ilimassa ja suottaapi olla pysymättä.
Nukuin koko lentomatkan ja heräsin viitisen minuuttia ennen laskeutumista. Katsoin ikkunasta ulos ja suuni loksahti auki. Olimme vuorien keskellä! Toisella puolella käytävää ihmiset näkivät lumisia vuoria ja omalla puolellani näin vihreitä. Mihin satukirjan aukeamalle olin päässytkään... Kihisin innostuksesta!

Kihiseminen loppui nopeasti ja olen vahvasti sitä mieltä, että Australian rajalla -ohjelma täytyisi vaihtaa Uuteen-Seelantiin. Tullimies jututti mua puoli tuntia ja samalla tuntui, että muut kävelivät portista suoraan läpi.

''Onko joku pyytänyt sinua tuomaan jotain, kuten huumeita, Uuteen-Seelantiin?''
''Missä yövyt?''
''Mikä on suunnitelmasi?... Ai ei ole suunnitelmaa. Jaaha''
''Miksi tulet Uuteen-Seelantiin?''
''Miten aiot rahoittaa oleskelusi?''
''Tunnetko Uuden-Seelannin kansalaisia?''


ja niin pois päin. Näytänkö mä muka niin epäilyttävältä?

Sekä Australiaan että Uuteen-Seelantiin mentäessä, matkustajien tulee täyttää maahantulokortti, jossa kysellään tuotko mukanasi esimerkiksi kenkiä, eläintuotteita, ruokaa, maaperää, huumeita, haulikkoa ja okei lopetan listaamisen ennen kuin ylitän sen kuuluisan hyvän maun rajan. Nojoo, jokainen tietää, ettei kengurua saa salakuljettaa Uuteen-Seelantiin ja se on ihan fine. Mutta maaperä kengänpohjissa? En ollut ihan rehellinen ja väitin, ettei mulla ollut muita kenkiä mukanani kuin jalassa olevat feikkiconssit (niistäkin jouduin näyttämään pohjat, koska olin käynyt sademetsässä 30 päivän sisällä ja lopulta päädyin puhdistamaan niitä pimeässä tullihuoneessa) ja puolivahingossa salakuljetin mun rakkaat nuudelit mukanani. Kielletyt nuudelit maistuivat myöhemmin hostellissa niin hyvälle! Olo kuin vanhanluokan rikollisella.

Pääsin vaikeuksien kautta voittoon ja hostellille. Nomads Queenstown on yksi parhaimmista hostelleista, jossa olen tähän mennessä ollut. Huone oli todella siisti parvekkeen kera, löytyi sauna, leffahuone, keittiö kaikilla mausteilla ja kalusteilla, hyvät oleskelutilat ja ilmapiiri. Nomads on hostelliketju, joten jos jollekin nimi kuulostaa tutulta, Nomadseja löytyy Sydneystä, Byron Baylta, Airlie Beachilta, Fijiltä, Thaimaasta ja -- no kaikkialta. Sain nukuttua ensimmäisen yöni yksin neljän hengen huoneessa ja nukuin ensimmäistä kertaa 10 tunnin yöunet moniin kuukausiin.

Ja tyypillisesti asetuin taloksi ja heitin tavarani keskelle lattiaa
Queenstown on todella todella todella kaunis kaupunki vuorten keskellä. Paljon vanhoja rakennuksia ja arkkitehtuuria. Toisaalta, Queenstown toimii myös bilepaikkana ja aktiivikaupunkina backpackereille. Hyvä kombinaatio. On koskenlaskua, swingia, laskuvarjohyppya, jetboatia, benjihyppyä. Uuden-Seelannin adrenaliinikeskus ja varmasti jokainen Uudessa-Seelannissa reissaava päätyy sinne ennemmin tai myöhemmin. Rakastuin ensisilmäyksellä. Olisin voinut jäädä pidemmäksikin aikaa.
Viikko sujui ihmetellessä, syödessä hyvin, vaeltaessa, kävellessä, lukiessa, rentoutuessa ja muutama ilta juhliessa. Olen ollut niin poikki päivien jälkeen (ja silti piti lähteä liihottamaan ulos yömyöhään asti) koska esimerkiksi torstaina teimme päiväreissun Milford Soundille ja lisäksi kiipesin vielä omatoimisesti ties-minkä-vuoren huipulle, josta näin koko Queenstownin. Tottakai olisin voinut maksaa 29 Uuden-Seelannin dollaria gondolasta, joka olisi vienyt mut kätevästi ylös, mutta ajattelin säästää rahaa ja kavuta ylös. Taisin taistella noin 1,5 tuntia ja en ole koskaan viihtynyt noin paljon metsässä aikaisemmin. Suomi on täynnä metsiä ja mun täytyy tulla tänne asti nauttimaan niistä. (Otin kuitenkin gondolan alas, koska se oli 16 dollaria ja laiskistuin)


Ja mitäkö Queenstownin jälkeen tapahtui? Olin bookannut ja maksanut menoni Christchurchiin monia kuukausia sitten, joten hyppäsin bussiin sunnuntaiaamuna. Matkustin monet tunnit bussissa lukien Harry Potteria ja katsellen maisemia. Vuorta, vuorta ja vielä ihan muutamaa vuorta lisää. En tiedä, miten ne näytti niin yliluonnollisilta, mutta just ja just maltoin pysyä housuissani.
Saavuin Christchurchiin ja se oli aivan autio. Christchurch tuhoutui vuoden 2011 maanjäristyksessä, jonka väitetään olevan Uuden-Seelannin tuhoisin päivä. Tuhoinen oli munkin sunnuntai! Uudessa-Seelannissahan mulla ei ollut signaalia puhelimessa eikä ihmisiä, turistien lisäksi, näkynyt missään. Ja enhän mä ollut suunnitellut reissuani tuntia pidemmälle (tietenkään, ei yllätä) , joten hostellin osoitteesta ei ollut aavistustakaan. Montreal Street... Ei. Denham Street... Kuulostaa tutulta, mutta ei... Kiersin noin tunnin verran tätä autiota kaupunkia ympäri, kunnes olin romahduksen partaalla. Asetin rinkkani maahan, istuin sen kaveriksi ja odotin ihmepelastusta. Ei näkynyt eikä kuulunut. Siis edes takseja ei ollut missään!
Alkoi pikkuhiljaa hämärtämään ja kyllästyttämään, kun kukaan ei tiennyt, missä muuan hostellini mahtoi sijaita. Puolta tuntia myöhemmin löysin itseni random hotellin aulasta ja menin kysymään, jospa voisin tarkistaa sähköpostini ja hostellin varaukseni. Aulassa oli ilmaisia tietokoneita, joten ihmepelastus tapahtui viimein ja sille tielle taisin jäädä.
Kaiken sen etsinnän jälkeen päätin, että lähden siltä istumalta takaisin Ausseihin. Päätökseeni vaikutti vahvasti myös se fakta, etten ollut syönyt koko päivänä murustakaan ja olin huonolla tuulella. Kello läheni kymmentä illalla ja bookkasin lentoni seuraavalle aamulle kello 06:45. Ja missäkö yövyin? Lentokentällä tietty. Lentokentän lattialla pää nojaten rinkkaani enkä muuten nukkunut minuuttiakaan. Olin aivan jäässä, vaikka puin päälleni hupparin ja kaksi takkia. Sekä pipon! Onneksi kentällä oli ilmainen ja toimiva Wi-Fi sekä tapasin saksalaisen tytön saman suunnitelman kanssa, joten sain viihdykettä kahdeksaksi tunniksi.

Ensimmäistä kertaa tällä reissulla asiat eivät menneet kuin Strömsössä, mutta oli ehkä jo aikakin. Kaikki mennyt vähän liiankin hyvin. Ehkä viimeistään vanhana kiikkutuolissa (''silloin kun minä olin nuori...'') voin muistella, kuinka makasin Uudessa-Seelannissa lentokentällä, aivan jäässä, nälkäisenä ja rahattomana. Tai ehkä nyt, kun hymyilen tätä kirjoittaessa. Tunsin itseni niin kodittomaksi pummiksi koko päivän!

Lisäksi mua lohdutti juuri oikeat sanat:

''Relax. Kohta äidin makaroonilaatikko maistuu.'' Ruoalla mua lohdutetaan. Ihana äiti. 



Ja mihin päädyin vai olenko vieläkin lentokentällä, aivan jäässä, nälkäinen ja rahaton? Lensin Brisbaneen kahdeksi yöksi ja sieltä tulin loppuajaksi Byron Baylle. Luit oikein: loppuajaksi. Alle kaksi (2!!!) viikkoa jäljellä ja pian kahdeksan (8!!!) kuukautta takana. Mä en todellakaan tiedä, mihin kaikki aika on luisunut ja mitä tässä pitäisi ajatella. En halua ajatella. Makaroonilaatikko lohduttaa kyllä, mutta ei saaaaaakeli... Omistan postauksen makaroonilaatikolle ja lähtöfiiliksille myöhemmin. Nyt nautin Byron Baysta, jossa saan taas olla pari viikkoa käyttämättä kenkiä ja leikkiä hippiä.

Terveisin koditon pummi,

Mira


PS. Uudessa-Seelannissa todellakin oli sitä jotain. Haluan kiertää koko maan pohjoisesta etelään tai etelästä pohjoiseen, mutta totesin, että voin tehdä sen vaikka 65-vuotiaana. Tällä hetkellä haluan pysytellä lämpimässä, surffata, juhlia ja tutustua uusiin ihmisiin ja tavata jo tunteamiani Byron Baylla. Jätetään se vaeltaminen ja luonto ensi reissuun, mutta näinpähän jo vilaukselta mitä kaikkea Uudessa-Seelannissa odottaa. Koko elämä aikaa ja tehdään niinkuin sydän sanoo, ei järki.

PPS. Olen rustannut tän tekstin siis Uuden-Seelannin jälkeen ja siitä on jo viikkoja. Mulla ei oo nettiyhteyttä ja täten kirjoittaminen on pikkusen haastavaa. Kauheesti ois kerrottavaa Byron Baysta, fiiliksistä ja reissaamisesta yleensä, kun on enää 10 päivää jäljellä. Varautukaa siis ensi viikolla lukemaan postauksia liikaakin.




maanantai 31. maaliskuuta 2014

Not sure if Siberia or Australia (Melbourne)




Melbourne on omalta osaltani taputeltu kolmen päivän jälkeen. Hostellini oli karmiva! Finders Backpackers oli epäsiisti, tylsä ja jotenkin todella kummallinen paikka. Ihmiset eivät olleet sosiaalisia samanlailla kuin itärannikolla ja huoneemme haisi pahemmalta kuin pukkari lätkäjoukkueen jälkeen. Pakoilin hostellia ja yritin epätoivoisesti löytää jotain edullista, mutta järkevää tekemistä, joten löysin itseni ratikasta. Melissä pyörii City Circle ratikka, joka ajelee ympäriinsä ja näyttää turisteille keskusta-aluetta ilmaiseksi. Enkä olisi halunnut kävelläkään, koska ulkona oli hyytävät 20-22 astetta. Kökötin aina väärällä puolella odottamassa seuraavaa ratikkaa, mutta tottakai, jos autot ajavat vasemmalla eiköhän ratikatkin.


Keskustan lisäksi menin St. Kildaan, joka on Melbournen ranta-alue, jossa sijaitsee myös Albert Park sekä F1-rata. Formulakisat ovat jotenkin aina olleet mun elämässä. En oikeastaan tiedä miksi. Pienenä kisat tulivat sunnuntaisin lastenohjelmien jälkeen, joten jumitin iskän kanssa olkkarissa. Oli niin hauskaa, kun Mika Häkkinen hävisi ja itki puunjuurella. (Ja ihan tosi toi on mun ainoa muisto Häkkisestä)
Anyway... St. Kildassa oli paljon viihtyisän näköisiä ravintoloita, kahviloita ja kauppoja, joita kiersin maltillisena rahankäyttäjänä tyytyen ikkunashoppailuun. Perjantai-iltana menimme Standup festareille nauramaan huonolle huumorille taukoamatta. Pääsin itseasiassa kadulla yhteen esitykseen mukaan. Tai jouduin. Mut haettiin yleisöstä ja yritettiin musiikin tahdissa iskeä. En oikeastaan muista koko hetkestä mitään, koska olin aika äimän käkenä. (ehdottomasti top #5 hirveimmät suomalaiset sanonnat)


Nyt sitten siihen iänikuiseen kysymykseen: Melbourne vai Sydney? Olen kysellyt tota kysymystä paikallisilta sekä muilta reppureissaajilta seitsemän kuukauden ajan ja väitän aina saaneeni eri vastauksen. Jokaisella on suora ja varma mielipide asiaan, muttei kukaan ole koskaan osannut kertoa tarkalleen miksi. Ajattelin yrittää parhaani ja selittää:
Melbourne on ystävällisempi ja eurooppalaisempi sekä keskusta on huomattavasti kauniimpi. Väitän siellä olevan enemmän tekemistä taiteen, kulttuurin, shoppailun, ulkoilun ja urheilun merkeissä -- Melbourne on siis tunnetusti urheilun ja kulttuurin mekka. Ei ole merkitystä, mihin vuodenaikaan saavut, Melistä löytyy tekemistä. Toisaalta, ei turhaan väitetä, että Melbournessa koet neljä vuodenaikaa yhden päivän aikana. Sää vaihtelee rajusti. Aamulla lähdet shortseissa, koska aurinko paistaa kirkkaalta taivaalta. Kävelet ulkona 100 metriä ja taivas repeää -- alkaa sataa. Se on ihan totta eikä liioittelua! (kauheasti ainakaan) Tänäaamuna jouduin suunnistamaan rinkkani pohjalla, jotta löysin takin sekä farkut, koska ilma oli niin kylmä. Muutaman tunnin jälkeen alkoi sataa ja sateen jälkeen paistoi aurinko. Kanna siis sateenvarjoa, untuvatakkia ja hihatonta mukanasi. Tai oikeastaan kanna koko rinkkaa samantien, et voi tietää, millainen sää on viiden minuutin kuluttua. Melbournessa on paljon katuviihdyttäjiä  -- soittajia, koomikoita ja muita esiintyjiä. Meininki on leppoisa ja kaikilla on hauskaa.

Sydney on kiireisempi, suurempi ja kansainvälisempi kaupunki. Rantoja on todella paljon, sää on vakaampi ja julkinen liikenne on parempi kuin Melissä. Siinä se taisi olla. Sydneyssä on siis vettä, hiekkaa ja hyvät junat. Siinä se. Tottakai, täytynee ottaa huomioon, että Sydneyssä olin töissä ja elin normaalia arkea ja Melbournessa olin lomalla. Ja lomahan kuulostaa meidän jokaisen korvaan paremmalta, eikö? Enkä myöskään tiedä hölkäsen pöläystä Melbournen lähiöistä tai asuinalueista. Kallistun silti vahvasti Melbourneen. Piste. Pahoittelen mun adjektiiveja ''kiva, mukava, ystävällinen'', mutta eroavaisuus on vaikea pukea sanoiksi. Olen aina ihmetellyt, miksei kukaan osaa kertoa sen enempää kuin ''no Melbourne on erilainen''. Olen aina pyöritellyt päätäni, mutta hitsi siellähän oli nimenomaan erilaista!



Haluaisin mennä Melbourneen uudestaan vanhempana. Iällä ei sinänsä ole merkitystä vaan rahalla. Teatterit, shoppailut, urheilutapahtumat, galleriat, festarit ja miksei formulakisat. Ylihintainen ruoka-annos satamassakaan ei tekisi harmia kenellekään. Rahaa pitää olla huomennakin, joten jätin kaiken superkalliin väliin. 

Ja arvatkaa mitä! Kirjoitan tätä Queenstownissa, Uudessa-Seelannissa. Ihan huippu fiilinki, koska olen odottanut tätä hetkeä niin kauan kuin muistan. Uudesta-Seelannista lisää myöhemmin, mutta voin sanoa, että olin jo lentokentällä vakuuttunut.

Chasing New Zealand,

Mira

Ps. Sydney vai Melbourne?


keskiviikko 26. maaliskuuta 2014

Cairns


Itärannikon reissaaminen päättyy tänään ja viimeiset kolme päivää olen vaikuttanut Cairnsissa. Ensimmäisenä päivänä teimme päiväretken Isolle Valliriutalle (Great Barrier Reef), jossa jälleen kerran snorklasimme, sukelsimme, söimme ja rantauduimme Green Islandille. Vettä satoi aivan kaatamalla koko päivän, mutta oikeastaan sade teki reissusta ikimuistoisen. Olimme aivan märkiä koko reissun ajan, dallailimme saarella märkäpuvuissa ja jouduimme lillumaan meressä sekä halailemaan toisiamme, jotta pysyimme lämpiminä. Tykkäsin sukeltamisesta enemmän Whitsundaysilla kuin täällä. En nähnyt haita, en Nemoa, en Elvistä vaan pelkkää värikästä valliriuttaa ja muutamia sateenkaarenvärisiä kaloja. Ehkä meillä oli vaan huono flaksi.
Eilen menimme päiväretkelle sademetsään ja yllätyksenä kaikille: vettä satoi. Lähdimme kahdeksalta aamulla ja saavuimme hostellille 12 tuntia myöhemmin. Olin niin poikki, etten pystynyt kommunikoimaan kenenkään kanssa tai kävelemään suoraan. Tulin hostellihuoneeseeni (Btw, Gilligans on isoin bilehostelli, jossa oon ollut. Vinkkinä niille, jotka tälle puolelle palloa eksyy) ja tapasin muutaman amerikkalaisen tytön ja hetken päästä löysin itseni alakerran baarista. Mä yritän nukkua, mutta ei siitä tule mitään! Ehkä huomenna Melbournessa...


Lähden pian ostelemaan lämpimämpiä vaatteita Uutta-Seelantia varten, joten taisin kirjoittaa tän neljässä ja puolessa minuutissa. Huomenaamuna lennän Melbourneen kolmeksi päiväksi ja jos joku siellä käynyt sattuu tätä lukemaan, kaikki vinkit ovat tervetulleita. Ps. Mua jotenkin hirvittää toi lentäminen tällä hetkellä. Johtunee Malaysia Airlinesista tai sit oon vaan nössö! Joo, oon nössö. Ja ei vitsit mun pyykit on pesukoneessa ja tässä mä onnellisesti selaan Facebookia ylös ja alas. Ja kirjotan tänne näköjään taas jokaisen ajatukseni. Byes!

Ja vielä niille, jotka ovat lähdössä reppureissaamaan tai matkustelemaan: ostakaa vedenkestävä kamera! Niin kätevä. (Ja kestää se vettä kotonakin, jos tykkäätte ottaa selfieita suihkussa) Väitän sen olevan kätevämpi kuin perus järkkäri.

Mira

Magnetic Island & Mission Beach

Oon aivan rakastunut mun noihin paavopesusieninukkumissilmälappuihin. (mihin..?)
Nyt taidan tietää, mitä sadekaudella tarkoitetaan. Saavuin torstaina Mission Beachille ja suunnitelmana oli tehdä koskenlaskureissu ja vihdoin paniikissa hypätä laskuvarjon varassa lentokoneesta . Tottakai, molemmissa oli säävaraus, joten kumpikin aktiviteetti oli peruttu. Olemme siis käytännössä istuneet kaksi päivää hostellissa ja katseltu Frendejä. En valita, mutta kyllä koskenlasku ja laskuvarjohyppy Chandlerin sarkasmin voittaa. Olin niin pettynyt tänäaamuna, koska olin jotenkin latautunut sitä hyppyä varten. Joudun nyt jännittämään parisen viikkoa lisää. Hyppään joko Uudessa-Seelannissa, Cairnsissa tai Byron Baylla huhtikuun puolella. Käänsimme tämänkin voitoksi, koska eilen hostellilla jaettiin ilmasta viiniä. Aikamoista. Olimme ensimmäisinä jonossa.

Totesin juuri, että kirjoittaminen suomeksi on taistelua. Taivuttelen sanoja oikeisiin muotoihin kymmenisen minuuttia. Koskenlasku oli paha. Tekemään koskenlaskua... Laskemaan koskea.... Koskenlaskemaan... Okei ei. Oon nyt hiljaa ja yritän löytää tästä sateesta jotain positiivista.


Monille teistä hostellit ovat vieraita paikkoja. Aloin tässä lauantaiaamuna tylsyydessäni vilkuilemaan ympärilleni ja pohtimaan, millaisia henkilöitä hostellissa tapaa varmasti. Älkää ottako mua nyt tosissaan tai suuttuko, yhyy, koska seuraava lista on erittäin stereotypinen. Vilkuilin ympärilleni 20 minuuttia ja tässä tulos:

1. Humaltunut tyttö
En puhu nyt itsestäni, mutta jokaisesta hostellista löytyy naispuolinen nuori leidi, joka juo ja juhlii enemmän kuin kukaan muu yhteensä. Yleensä tämä kyseinen tyttö on myös töissä hostellissa, joten saa majoituksen ilmaiseksi. (Siivoo siis omia oksennuksiaan seuraavana aamuna) Passi ja iPhone ovat aamuisin hukassa.

2. Rastapää
Eikai siihen mitään lisättävää

3. Jumittunut työntekijä
Tsekannut itsensä sisään, muttei koskaan ulos. 

4. Pariskunta
Pariskunnat saavat muut tuijottamaan ja huokailemaan. Miten joku onkaan voinut löytää kumppanin, jota jaksaa katsella puolisen vuotta putkeen rinkka selässä. Ihanaa. Good luck, lovebirds!

5. Pariskunta... tai sitten ei
Tyttö ja poika reissussa kahdestaan ihan kaveripohjalta. Tyttö ei halua draamaa, joten suosi mielummin poikaa reissukaveriksi. Poika... Mitä poika haluaa? Aikatauluja, suunnittelua, järjestelmällisyyttä, tiskaria ja ainiin aivoja

6. Paikallinen kreisibailaaja
Born and raised in Australia, majoilee hostellissa, bilettää, pitää Raybaneja päässä yöt ja päivät sekä elää nuoruuttaan villisti. Hiukset ovat usein siniset, liilat tai vihreät.

7. Sosiaaliset ainoastaan mediassa
Facebook, Whatsapp, Viber, Kik, Instagram, Twitter ja tietenkin Skype. Wi-Fi parhaana ystävänä matkustanut toiselle puolelle maapalloa, jotta saa yhteyttä kotiin niihin oikeisiin kavereihin. Onhan se tärkeää, mutta oletko liimannut itsesi tietokonehuoneeseen?

8. Nyökkäilijä
Hiljaa kuin hiiri. Henkilö, josta varmasti kaikki pitävät, mutta jää helposti muiden jalkoihin ''tylsyydellään''.

9. Aasialainen museoystävä
Näkee aina ne oikeat nähtävyydet eikä makoile rannalla. Museot, patsaat, pylväät, pensaat, puut, muistomerkit...

10. ''Kasvatan-partaani-koko-reissun-ajan'' -veikko
Nää on aina hauskoja kavereita! Täynnä huumoria ja hyviä tarinoita, mutta mitä viimeviikkoiset nuudelit tekevät yhä partasi alaosassa?

11. Mieshuora aka pleijeri
Anteeksi kielenkäyttöni, mutta näitä löytyy joka nurkalta. Tytöt, olkaa varuillaan, kyseiset miehet ovat erittäin supliikkeja ja hurmaavia. Iyh. Seuraavana aamuna se hauska, hyvännäköinen, fiksu herrashenkilö ei ole muuta kuin hyvännäköinen mulkku. Tytöt odottavat jonottavat vuoronumeroiden kanssa kuin Suomussalmen apteekissa maanantaiaamuna.

12. Maailmanmatkaaja
Tämä henkilö tietää jokaisesta kohteesta aivan kaiken. Been there, done that. Kaikki maanosat käyneenä jakelee hyviä vinkkejä. Matkustelee niin kauan kuin viisumit riittävät. 

13. Ruokavaras
Häntä ei kiinnosta, oletko merkinnyt ruokasi vai et. Kaikki kelpaa.

14. Kitaristi
Kantaa akustista kitaraansa mukana ja hurmaa leidit ballaadeillaan.

15. Budjettiniekka
Syö nuudelia päivittäin ja kerran päivässä, osallistuu ainoastaan ilmaisille kaupunkikierroksille, valittaa matkustamisen rahankäyttöä, tietää aina parhaat tarjoukset ja saa sinut tuntemaan itsesi huonoksi rahankäyttäjäksi.

16. Germaani
Vähintään yksi huoneessasi, mutta yleensä kolme. Onko niitä enää yhtäkään jäljellä Saksassa?

17. Huomionhakuinen ruotsalainen
Aina kahdestaan, vaaleat hiukset, samanväriset hammasharjat, ei rinkkoja vaan matkalaukut, samanlaiset rantapyyhkeet suoraan Bondi Beachiltä. Bileet eivät ole bileet, jos huomiota ei saada riittävästi. Heikkona britteihin.

18. Juoppo ginger irkku
Miten kukaan voi juoda niin paljon?

Se siitä. Mikähän mä itse muuten olen? Joku välimuoto, paitsi etten ole saksalainen, aasialainen, ruotsalainen tai irlantilainen eikä mulla kasva parta. Kitaraakaan en soita, budjetista ei ole tietoakaan. Tällä hetkellä näytän varmasti creepyltä stalkkerilta, kun mulkoilen ihmisiä. Ooops.

Tänään matka jatkuu Cairnsiin, joka onkin itärannikon viimeinen pysäkki. Kuukausi reissaamista nyt takana eikä aika ole koskaan mennyt näin nopeasti.

Mira

keskiviikko 19. maaliskuuta 2014

Agnes Water & Airlie Beach

Fraser Islandin jälkeen otin bussin Agnes Wateriin. En muuten ikinä enää koskaan milloinkaan halua matkustaa bussilla. Välillä olen istunut bussissa 8 tuntia putkeen ja joskus yön yli nukkuen ainoastaan 10 minuuttia. Taidan suosia autoa tai ''aina-myöhässä-olevaa VR:ää'' Suomessa.


Agnes Water oli pieni kylä 1800 asukkaan kera. Oikeastaan kaikki paikat Brisbanen jälkeen ovat pieniä kyliä eikä kaupunkeja näy missään, mutta Sydneyssä asumisen jälkeen se on ainoastaan positiivista. Agnes Water on todella suosittu matkailukohde enkä ihmettele lainkaan. Yövyin Cool Bananasissa, joka oli todella siisti ja hyvä hostelli. Siellä on tekemistä ihan jokaiselle. Leffoja pyörii jatkuvasti niille, jotka haluavat ottaa iisisti Fraser Islandin jälkeen ja vuorostaan ladata akkuja Whitsundaysia varten. Toki jatkuvasti juopuneille löytyy oma ryyppäämisalueensa. Tai voit valita kompromissin! Katsoimme Nemoa Etsimässä -leffaa ja pelasimme juomapeliä samanaikaisesti. Kun leffassa mainittiin Nemo, täytyi juoda kolme kulausta. Onko täydellisempää yhdistelmää?

Agnes Waterissa sähköpyörät ja Jeepit vaihtuivat moottoripyöriin. Menimme porukalla vuokraamaan pärrät ja kiertämään tätä kaunista kylää. Suosittelen jälleen kerran! Scooteroo Tours ei turhaan ole East Coastin must do -listalla. Paikan päällä saimme leikkiä kunnon jengiläisiä, tatuoimme kätemme täyteen tatuointeja sekä puimme päällemme supermakeet liekkinahkatakit. Tuli niin nostalginen fiilis ajaessa kaksipyöräisellä. 15-vuotias Mira, kesä, kaverit ja skootteri. Jossu ja Emmi, you know what I mean. Sain muuten taas kuningasidean! Haluan ajaa Hyvinkäältä Norjaan moottoripyörällä, vapaaehtoisia? Moneskohan matkasuunnitelma tää taas on...? Aina voi haaveilla. Ainiin ja missä ikä sekä kortti.


Sitten koko itärannikon highlightiin. Agnesilta matkasin yön yli bussilla Airlie Beachille ja sieltä lähdimme purjehtimaan Whitsundaysille. Kaksi yötä pienellä paatilla, Atlantic Clipperilla, juhlien, snorklaten, uiden ja sukeltaen. Sukeltaessani kohtasin hain metrin etäisyydeltä ja pieni paniikki iski samantien. Sukellusohjaajamme oli toitottanut aikaisemmin, mitä tahansa tapahtuu: älä pidätä hengitystäsi. Arvatkaa vaan, pystyikö siinä vaiheessa hengittämään sisään ja ulos rauhallisesti. Kokemuksena elämäni sykähdyttävin. Olen nyt hurahtanut sukeltamiseen ja voisin tallustella märkäpuvussa lopputtomiin. Pakko päästä uudelleen ja monesti. Ainiin ja unohtamatta, että löysin vihdoin Nemon! Kahden päivän reissun jälkeen täytyi tietenkin järjestää afterpartyt. Menimme paluuiltana illalliselle yhdessä ja suuntasimme baariin Airlie Beachilla. Oli erittäin harvinaista, että tunsin yli 50 ihmistä ympärilläni. Erittäin, erittäin harvinaista. Paras baarireissu täällä tähän mennessä.

Niin onnistunutta ryhmäkuvaa...

Jottei kaikki olisi niin mahtavaa, unohtumatonta ja huippua, aina täytyy olla ylämäkiä. Katsokaa oikein tarkkaan alapuolella olevaa valokuvaa. Oikein tarkkaan.


Ja kuvitelkaa, kuinka 10 sekuntia myöhemmin iso aalto iskee rantaan ja koko porukka lähtee juoksemaan yhteen suuntaan. Tällä kertaa pikkutsunami ei iskenyt meihin vaan vielä pahempaan kohteeseen: tavaroihimme. Emme olleet joukko Usain Bolteja, joten myöhästyimme. Monien kamerat, lompakot, iPadit, puhelimet ja vaatteet lähtivät aallon mukana. Ruotsalainen Johanna menetti kaiken. Aivan kaiken. Olen niin pahoillani Johannan puolesta. Reppureissaajien budjetti ei ole suuri, koska kaikki on kallista (paitsi nuudelit ja 4 litraa viiniä) joten lisäkustannukset yhden ainoan aallon takia ei kuulosta hyvältä.
Sitten kysymys kuuluu: mitä mä itse menetin? Lompakkoa mulla ei ollut edes mukana, iPad on tällä hetkellä äitini kädessä Suomessa, jossa hän lyö päätään seinään kun ei osaa käyttää sitä, kameraa en edes omista ja vaatteeni ainoastaan kastuivat. Mikä jääkään jäljelle? Aivan. iPhone.
Kysehän ei ole pelkästään puhelimesta. Kyse on kamerasta, kuvista, iPodista, internet-yhdeydestä, kaikista 600 yhteystiedosta ja ylipäätään elämästä. Olin onnekseni siirtänyt monia kuvia tietokoneelleni, mutta en kaikkia. Varsinkaan kuvia Whiteheaven Beachilta, joka on varmasti kaunein ranta, jossa tulen eläessäni käymään. Mutta elämä jatkuu ja vien puhelimeni Cairnsissa korjaukseen ja katsotaan, mitä sille voidaan tehdä. Kyseessä on siis kolme vuotta vanha vekotin, joten puhelimella ei sinänsä ole arvoa, mutta valokuvat, muistiinpanot, yhteystiedot sun muut. Kääk. Tällä hetkellä olen keskellä ei mitään, joten elämästä ei ole tietoakaan saatika korjausliikkeestä. Ainiin! Toinen elintärkeä asia on musiikki. Olen valehtelematta tämän 6,5 kuukauden aikana kuunnellut musiikkia puhelimellani lähestulkoon jokaikinen päivä. Nyt en voi enää. Olin sitäpaitsi juuri tehnyt täydelliset soittolistat! Enkä muista murto-osaa biisien nimistä. Damn, mutta elämä jatkuu ja nautitaan vielä, kun voidaan! Aikaa on jäljellä hieman yli kuukausi ja otetaan siitä kaikki ilo irti! Huomatkaa, että Whitsundaysin reissu oli kaikesta huolimatta ikimuistoinen, upea ja miksei paras. Enempää valokuvia ei ole, mutta muistot säilyvät varmasti ilman niitäkin.

iPhonea kaipaillen,

Mira



lauantai 15. maaliskuuta 2014

Noosa & Fraser Island


Varoitus: tämä teksti sisältää rumia valokuvia, jotka saattavat olla haitallisia lapsille, juuri sinulle ja kaikille muille. Etenkin mun maineelle. 


Olen nyt erittäin laiskalla tuulella, joten kuvat saavat puhua puolestaan. Enkä enää edes muista, mitä Noosassa tapahtui. Ainakin vuokrasimme sähköpyörät ja kiersimme ympäri tätä pientä, mutta kaunista kylää. Oli muuten siistiä! Enkä edes kaatunut. Illalla joimme viiniä ja lauloimme karaokea. (Ei hätää, ei Lemon Treetä tällä kertaa) Tutustuin mahtaviin ihmisiin, joista jokaikinen oli saksalainen. Tää maa on muuten täynnä saksalaisia. Onkohan niitä jäljellä Saksassa ollenkaan?


Noosasta matkasin muutaman tunnin verran Rainbow Beachille. Rainbow Beachilla ei sinänsä ole yhtään mitään... Mitä mä kaunistelen? Otetaas uudestaan: Rainbow Beachilla ei ole mitään, mutta sieltä menimme maailman suurimmalle hiekkasaarelle, Fraser Islandille.
Fraser Islandilla leiriydyimme kolme päivää, ilman signaalia ja ruoat täynnä hiekkaa, mutta oli ehdottomasti paras reissu tähän mennessä. Päivisin ajelimme Jeepeillä ympäri saarta ja iltaisin istuimme nuotion äärellä sekä juhlimme paikallisessa yökerhossa. (Yksiön kokoinen teltta, joku laittoi Tieston pauhaamaan ja bileet oli katettu. Oli muuten kovimmat bileet ikinä!!)
Olette varmasti kiinnostuneita, kuinka mun ajaminen sujui ''väärällä'' puolella, hiekalla ja isolla autolla. Sanotaanko, että seitsemän kyytiläistäni saivat elämänsä kyydin ja aallot löivät autoon emmekä täten nähneet eteemme. After all, elossa ollaan.
Kuva kertoo taas enemmän kuin (mun tapauksessa) kymmenentuhatta sanaa, koska a) olen laiska ja kiireinen b) se on totta c) ... öö niin.

En ole ihan täysin varma poseeraako Linus tarkoituksella vai ei...?





 


Mun läppäri on jostain syystä super hidas eikä langatonkaan toimi kunnolla, joten oon vähän myöhässä tän kirjottamisen kanssa. Nyt lähden Whitsundaysille 2 yöksi. Cheers!

Mira